Karin pilapiirrokset olivat minulle nuorena rakkaita. Lainasin kokoelmakirjoja kirjastosta siinä missä Tinttejä, Asterixeja ja Lucky Lukeja. Jäljittelin Karin kekkosia ja koivistoja yhtä lailla kuin Barksin ankkoja ja Hergén selkeän linjan tekniikkaa. Karin pilapiirrokset opettivat sisäpolitiikasta enemmän kuin historian ja yhteiskuntaopin tunnit, sillä ne tarjosivat elämyksiä. Kari tyypitteli puolueet lapselle ymmärrettävään muotoon. Kokoomus oli lihava sotilaskypäräinen pappi, demari langanlaiha haalarityömies, kepu tanakka, pussihousuinen maalaismies, kommunisti puliukko. Vaikka Kari oli intomielinen oikeistolainen, hänen hullunkuriset hahmonsa rakensivat mielestäni kansallista konsensusta. Eihän noin hellyttäviä hahmoja kukaan voinut vihata!
Graafisesti Kari on ylivertainen myöhempiinkin suomalaisiin pilapiirtäjiin verrattuna. Hänen konservatiivisuuttaan opin vierastamaan, mutta sisäistin samalla, että konservatiivi kuuluu olla, jos haluaa saada töitään julki ja kaupaksi. Uskon, että muutkin ovat suomettuneet. Kari kummittelee edelleen suomalaisessa pilapiirtämisessä. Sekä tekijät että tilaajat määrittävät suhteessa Kariin sen, millainen pilapiirroksen kuuluu olla. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Vähän samaan tapaan kuin Aku Ankka oli pitkään vesiposteineen ja rahasäiliöineen monille sarjakuvan synonyymi.
Kuukausiliitteen tarkka tehtävänanto kuului seuraavasti: Millaiset piirroshahmot kuvaisivat puolueitamme? Millaisiksi Kari piirtäisi ne nyt? Sitten Karin aikojen naiset ovat vallanneet näkyvämpiä asemia politiikassa. Mille puolueille sopisivat nyt naishahmot? Entä millainen olisi uusien puolueidemme perussuomalaisten tai vihreiden symboli?
Otin haasteen innolla vastaan. Valitettavasti sain piirrokseni valmiiksi vasta tänään. "Oikeat vastaukset" sisältävä kuukausiliite ilmestyy jo ensi lauantaina, joten olin auttamatta myöhässä.
En kyllä keksinyt vastaustakaan. Olisin voinut yrittää tuunata Karin hienoja hahmoja nykyaikaan. Kokoomukselainen pappi olisi ollut ruskettunut himourheilija, demariduunarille olisi kertynyt muutama vuosirengas jne. En kokenut lähestymistapaa rehellisenä. Puolueilla on toki edelleen eronsa. Kun julkikuvaa hiukan raaputetaan, kokoomus on rikkaan asialla, SDP suosii rasvakouria, keskusta maataloutta jne.
Itse politiikan liikkuma-ala on kuitenkin supistunut globalisaation myötä dramaattisesti sitten Karin päivien. Markkinavoimista on tullut vanhan testamentin Jumalan kaltainen oikutteleva tyranni, jonka mielenliikkeitä kaikkien puolueiden on pyrittävä ennakoimaan. Jos vasemmisto voittaa vaalit, markkinat ahdistuvat ja pakottavat oikeistolaiseen politiikkaan. Vastaavasti oikeiston vaalivoitto rauhoittaa markkinoita ja mahdollistaa vasemmiston tavoitteiden toteuttamisen. Puolueiden toimijuuden laita on siis vähän niin ja näin.
Yritin Kaksinkertaiset samikset -piirroksessani tavoittaa tämän uuden asetelman. Äänestäjä on ymmällään. Kaikki puolueet, joita kuvassa edustavat niiden puheenjohtajat, vaikuttavat eroistaan huolimatta keskenään samanlaisilta, koska ne pyrkivät liikkuvien keskitien äänestäjien suosioon. Kuin vanhasta muistista ne pyrkivät edelleen myös esiintymään toimijoina, vaikka tietävätkin hyvin salaavansa äänestäjiltä kauhean totuuden.
Markkinavoimia oli muiden jumalien tavoin vaikea piirtää kuvaksi. Päädyin vähän pessimistiseen, levottomana hytisevään, kaikkialle lonkeroituvaan talouskasvaimeen, jonka hyvän- tai pahanlaatuisuudesta ei ole varmuutta. Puolueiden osa on tahdottomana palvella talouskasvainta, lausua ennalta käsikirjoittettuja loitsuja niin uskottavasti kuin suinkin.
Karin ajan itsenäisiä toimijoita on enää vaalimainoksissa ja huonoissa pilapiirroksissa.
